Olin erään toisen seurakunnan tilaisuudessa, jossa rukouspyyntöjä kysyttäessä eräs mies sanoi: ”Saisinko syntini anteeksi?” Aloin miettiä millä perusteella ihminen voi vapautua syntiensä syyllisyydestä.

Jeesus Nasaretilaista haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha ja hänen haavojensa hinnalla meidät on parannettu. Profeetta Jesaja kirjoittaa edelleen (luku 53): Sorrettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen aikalaisistaan sitä ajatteli? Sillä hänet leikattiin pois elävien maasta, minun kansani rikkomusten tähden rangaistus kohtasi häntä.

Ihminen on luotu elämään yhteydessä Elämän Lähteeseen, Jumalaan. Mutta Jumala on pyhä eikä voi sietää mitään syntiä, joka on ensinnäkin rikkomus häntä kohtaan, toiseksi ihminen myös rikkoo toista ihmistä kohtaan tekemällä vääryyttä ja samalla rikkoo itsensä.

Nykyisessä Suomessakin lain rikkomista seuraa tuomio. Jumala sanoo: ”Jokaisen, joka syntiä tekee, on kuoltava.” Hesekiel 18:4. Uudessa Testamentissa: ”Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä.” Roomalaiskirje 6:23

Millä sen kuolemantuomion voi välttää? Synti erottaa ihmisen Jumalasta. Usein siitä seuraa omantunnon paatuminen. Siitä ensin kärsit, mutta lopulta se ei tuntunut sinussa enää missään, koska kaikki muutkin tekevät samaa.

Kuningas Daavid sanoo: ”Kun minä vaikenin synnistäni, minun luuni riutuivat valittaessani kaiken päivää. Sillä öin ja päivin sinun kätesi oli raskaana päälläni.” Psalmi 32:3 – Tässä kerrotaan ilmeisestä synnintunnosta ja sielun heräämisestä. Hän jatkaa: ”Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt syylisyyttäni. Minä sanoin: ’Minä tunnustan Herralle rikkomukseni, ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani.”

Ihminen koettaa helposti alkaa parantelemaan elämäänsä, kun hän on ns. herätyksen tilassa ja kokee syyllisyyttä Jumalan edessä. Mutta Raamattu sanoo: ”Kaikista meistä on tullut kuin saastaa ja kaikki meidän vanhurskautemme (inhimillinen oikeamielisyytemme) on kuin tahrainen vaate. Kaikki me olemme kuin lakastuneet lehdet, ja pahat tekomme heittelevät meitä kuin tuuli.” Jesaja 64:5

”Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei tarvitse katua. Mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.” 2. Korinttilaiskirje 7:10

Katumus on terveellinen asia, mutta siihen ei saa jäädä, koska tie eteenpäin on jo avattu 2000 vuotta sitten Jerusalemin kaupungin ulkopuolella. Jumalan Poika Jeesus Kristus kuoli sinunkin syntiesi tähden.

”Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” 1. Johanneksen kirje 1:9

Herra sanoo: ”Mutta minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi itseni tähden enkä sinun syntejäsi muista.” Jesaja 43:25

Rukoile siis Jumalaa omin sanoin. Hän kuulee sinua. ”Jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä pelastuu.” Roomalaiskirje 10:13 ”Hänestä (Jeesuksesta Kristuksesta) kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.” Apostolien teot 10:43

Jeesuksen ristillä vuotanut veri on maailmankaikkeuden tehokkain puhdistusaine. Hänen antamansa puhdistus tuo vapauden ja rauhan.

Synti tuo mukanaan häpeän, mutta Jeesus vapauttaa sinut siitäkin, kun käännyt hänen puoleensa. Jumala on luvannut nostaa tomusta vähäosaisen ja korottaa jätekasasta köyhän. Meidän taivaallinen Isämme seisoo sanojensa takana.

Sinua siunaten Sirkka