Jumalan sana kehottaa meitä uskossamme yksinkertaisuuteen ja kiinnittämään katseemme Kristukseen.
Hebr 3:1 (33/38): Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen.
Pitämällä katseemme Kristuksessa, me pysymme oikealla tiellä ja säilytämme fokuksemme. Voimme kävellä kuin Pietari ”veden päällä” eli olosuhteiden yläpuolella huolimatta siitä, mitä yhteiskunnassamme ympärillämme tapahtuu (Matt 14:19). Myrskyisät olosuhteet ympärillämme eivät järkytä sisäistä rauhaamme Kristuksessa. Kristus on Rauhan Ruhtinas.
Tämä aika, jossa kaikki järkkyy, pyrkii irrottamaan katseemme Jeesuksesta niin että katsoisimme joko olosuhteita taikka itseämme Hänen sijastaan. Ymmärrämme kyllä, mitä olosuhteisiin katsominen tarkoittaa, mutta olemmeko pysähtyneet miettimään, mitä itseemme keskittyminen voi tarkoittaa.
Jokainen uskova aistii jo sen, että Kristuksen toinen tuleminen lähestyy ja lopun ajat ovat käsillä. Moni uskova haluaa olla valmis ja kääntyy tarkastelemaan omaa sisintään, onko hän valmis ottamaan vastaan Herran. On toki oikein, että silloin tällöin pysähdymme tarkastelemaan itseämme ja omaa vaellustamme, mutta vielä tärkeämpää on, että pyydämme Herran Pyhää Henkeä avuksemme, jotta Hän tutkisi meidät (1 Kor 11:32).
Luuk 21:34 (33/38): ”Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta.”
Jos Pyhä Henki sen jälkeen kun olemme pyytäneet Häntä tutkimaan itseämme näyttää, että jotain sellaista löytyy sisimmästämme, mikä estää meitä elämästä läheisessä suhteessa Kristukseen, että teemme parannuksen, palaamme valkeuteen ja silloin Jeesuksen Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä (1 Joh 1:7). Uskonelämä on näin yksinkertaista.
2 Kor 11:3 (33/38): ”Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.”
Meidän vastustajamme on ovela ja voi käyttää hyväkseen myös haluamme olla puhtaita ja vilpittömiä. Miten se voi olla mahdollista? Saamalla katseemme keskittymään meihin itseemme ja pois Kristuksesta itseemme, jopa itsekeskeisyyteen saakka.
Se tarkoittaa, että sen sijaan, että pyytäisimme Pyhää Henkeä tutkimaan sydämemme tilaa, me teemmekin sen itse; alamme tarkastelemaan (oikeammin kaivelemaan) sisimpäämme ja etsimään sieltä (menneisyydestämme) syitä, jotka ehkä voisivat olla esteenä sille, että pääsisimme uskon elämässä eteenpäin. Jos lähdemme tähän, se on loputonta.
Tällainen loputon itseensä kääntyminen ei tuota hyvää hedelmää eikä muuta ketään enemmän Kristuksen kaltaiseksi, koska vain Häntä katsomalla muutos on mahdollinen. Muutos on aina Hänen työnsä. Meidän tehtävämme on antaa Hänen muuttaa meidät.
2 Kor 3:18 (33/38): ”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.”
Jos katsomme Häntä, emme voi samanaikaisesti katsoa tai kaivella itseämme. Itsekeskeisyys ja sisäänpäin kääntyminen, vaikka kuinka hyvässä tarkoituksessa, ei ole meidän tehtävämme. Sisimmän tutkiminen on Pyhän Hengen (1 Kor 2:10-15) ja Jumalan sanan tehtävä (Hebr 4:12).
1 Kor 4:1-4 (33/38): ”Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina. Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi. Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni, sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.”
Kuuntelin erästä saarnaa, jossa puhuja kiinnitti huomion erityisesti siihen, että vaikka Paavalilla oli menneisyydessään aihetta, jonka takia tuntea syyllisyyttä, Kristuksen veri oli pyyhkinyt sen kaiken pois. Hän ei tuntenut syyllisyyttä siitä, minkä Jumala oli antanut anteeksi – vaikka ihmiset hänen menneisyydestään saattoivat muistuttaa.
Näin tulee olla meidänkin kohdallamme; jos olemme tehneet vilpittömän parannuksen ja saaneet syntimme anteeksi Jeesukselta, niin ei ole mitään syytä tuomita itseämme jatkuvasti ja tuntea epämääräistä syyllisyyttä. Jos teemme uskoontultuamme syntiä, toki meidän täytyy sellainen synti tunnustaa ja hylätä.
Uskovatkin voivat syyttää ja tuomita toinen toisiaan milloin mistäkin syystä, vaikka meille ei ole annettu sitä tuomiovaltaa. Päinvastoin meidän tulisi olla toinen toisiamme kohtaan armollisia eli kärsiä toinen toistamme ja antaa anteeksi toisillemme (Kol 3:13). Silloin vältymme siltä tuomiolta, joka mittaa meille samalla mitalla kuin me olemme toista anteeksiantamattomuudellamme mitanneet (Luuk 6:36-38).
Irrottakaamme siis katseemme itsestämme ja itsemme (ja menneiden) tarkkailusta ja katsokaamme Kristukseen ja Hänen kasvoihinsa. Luottakaamme Kristuksen työhön ja Pyhän Hengen apuun.
Jeesus vastaa meidän muuttumisestamme Hänen kaltaisuuteensa ja ainoa mitä meiltä vaaditaan on, että antaudumme siihen muutokseen. Sanomme Herralle: ”Tässä minä olen. Antaudun sinulle kokonaan. Elämäni on sinun.” Tarvitaan vain yksinkertaista uskoa ja luottamusta siihen, että Hän myös tekee sen. Antakaamme Hänen Sanalleen ja Hengelleen vapaat kädet muuttaa meitä. Tutkitaan Hänen sanaansa ja antakaamme sanan muovata meidän ajatuksiamme.
Fil 1:6 (33/38): varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
Minkä vapauden tuokaa se, että meidän ei tarvitse kääntyä sisäänpäin ja muuttaa itse itseämme, vaan luottaa yksinkertaisella uskolla Häneen, joka on sen muutoksen meissä myös tekevä. Se tuo vapauden ja ilon elämään!
Pastori Leena
